keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Moodle päivittyy tänä keväänä

Moodlen päivityksen aika on taas, pitkästä pitkästä aikaa. Edellinen isompi Moodle-päivityksemme oli kaksi vuotta sitten.

Nyt meidän on pakko päivittää Moodleamme, että taas pääsisimme pari vuotta ilman isompia päivityksiä.

Tuleva Moodle-päivityksemme on siis 30.4. - 6.5.2016.


Aloitamme Vapun aattona ja päätämme päivityskatkon viimeistään Helatorstain jälkeisenä perjantaina. Jos kaikki menee hyvin ja kaikki varmasti toimii,  Moodle palautetaan käyttöön jo aiemmin.

Kyseessä on iso päivitys, jossa päivitetään palvelin,  Moodlen ohjelmisto useamman version yli ja lisäksi vielä Moodlen ulkoasu. Siksi tarvitsemme päivitykseen useampia päiviä. Ja pelkkä päivittäminen ei riitä, on vielä varmistettava, että kaikki toimii päivitysten jälkeen. Päivitykseen liittyy monta osaa, joiden kaikkien on toimittava yhteen myös päivityksen jälkeenkiin. Esimerkiksi kirjautumisten toimiminen on kriittinen tekijä, joka ei suoraan ole Moodlesta kiinni.

Vähän taustatietoa:

Meidän Moodle on versiota 2.7 ja kun Moodlen päivitykset julkaistaan puolivuosittain, on päivityksemme jälkeen ilmestynyt jo 3 uutta versiota ja neljäs ilmestyy toukokuussa. Ja nykyään kun ohjelmistot kehittyvät todella nopeasti eteenpäin, alkaa Moodlemme olla jo vanhanaikainen monessa suhteessa. Erityisesti se näkyy mobiilikäytettävyydessä: meillä Moodlen käyttö matkapuhelimella tai mobiililaitteilla ei ole mitenkään vaivatonta, jos edes aina mahdollista.  Moodle Mobilea, mobiiliaplikaatiota,  joka auttaisi ehkä vähän harvoine ominaisuuksineen, ei saada tällä hetkellä toimimaan käytössä olevan SSO-kirjautumisen takia. Nyt pyrimme siihen, että saamme käyttöömme Moodlen, joka sopii mobiilikäyttöön ihan perusteemansa kautta ts. samainen teema skaalautuu sekä mobiililaitteisiin että tietokoneisiin ja saamme käytettävyyttä lisää. Myös tietoturvaan ja palvelimen toimintaan liittyvät päivitykset on saatava kuntoon tässä päivityksessä. Moodle on kovassa käytössä ja sen on kestettävä käyttöä 24/7. Nyt pyrimme varmistamaan tätäkin.

Ajankohdasta on tullut jo nyt palautetta. Meillä tai muissakaan organisaatioissa on vaikea löytää kaikille sopivaa ajankohtaa: enää ei ole ns. opetuksetonta aikaa, jolloin näin ison päivityksen voisi tehdä. Päivityksessä on mukana myös ulkopuolisia toimijoita, joiden aikatauluun nämä päivitykset on saatava sopimaan. Lisäksi on laadittava ohjeita, testattava ennen ja jälkeen päivityksen, pidettävä infoja ja myös varmistettava kaiken toimivuus. Tämä kaikki vaatii tekijöitä, joita heinäkuussa ei ole käytettävissä lomakauden takia.  Nyt voimme tarjota infot heti toukokuun alkuun ja varmasti kaikki saavat syksyn opintojaksojen suunnittelua tehtyä jo uudella versiolla.  Elokuussa infoja  tarjotaan vielä niille, jotka eivät enää toukokuussa paikalle tule, mutta niitä on huomattavasti vähemmän.  Jo monen vuoden kokoemuksella voin sanoa, että syksyn aloitus on yhtä hektinen joka vuosi ja  vain harvalla on aikaa tämän tyyppiselle infolle silloin.

Tiedotuksessa on varmasti ollut puuteita, sitä en kiellä. Asiasta on kuitenkin infottu esimerkiksi Verkko-opetusryhmässä jo viime vuoden puolella. Pyrin kuitenkin parantamaan tapani sen suhteen ja laitan tietoa viikkotiedotteeseen lisää mahdollisimman tiheästi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti