Tenttiakvaario on meillä SAMKissa ihan uusi juttu. Moodlen kautta verkkotenttejä on tehty jo pitkään, mutta
varsinaista teknisesti valvottua tilaa tenttien suorittamiseen tietokoneilla ei
ole ennen tätä ollut. On siis jo aikakin siirtyä akvaarioaikaan.
Tenttiakvaarioprojekti on edennyt keväällä tehdystä päätöksestä liittyä useiden
ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen muodostamaan EXAM-konsortioon siihen, että Raumalla uudistuneessa
SAMK-Kampus Raumalla on jo valmiina tila odottamassa videovalvontajärjestelmää ja
tietokoneita. Porissa akvaarioaikaan siirrytään näillä näkymin uuden kampuksen
valmistuessa keväällä 2017.
Syksyllä esittelimme henkilöstöpäivässä
EXAM-ohjelmistoa ja saimme pilottiprojektiin mukaan muutamia aktiivisia
opettajia testaamaan EXAMIA Raumalla ensi keväänä. Syksyllä 2016
tenttiakvaarion pitäisi siis olla jo Raumalla täydessä käytössä, mikäli vain aikatauluissa pysytään.
Muutama sana vielä EXAMista.
EXAM-ohjelmistoa on kehittämässä parikymmentä suomalaista yliopistoa ja
ammattikorkeakoulua konsortiona. Tämä tarkoittaa
sitä, että jokainen konsortion
jäsen pääsee vaikuttamaan kehitystyöhön johto- ja kehittäjäryhmän kautta. Kehittäjäryhmästä on valittu 3 – 4 henkilöa tuoteomistajaryhmään, joka puolestaan toimii vielä tiiviimmin kehityksen eteenpäinviennissä
CSC:n projektipäällikön kanssa. Varsinaista ohjelmistokehitystä tehdään
kaupallisessa yhtiössä em. projektipäällikön alaisuudessa.
Meillä otetaan käyttöön
EXAM 3.0 versiota, jonka julkaisupäivä on 20.11. Huomenna siis saamme uuden version asennukseen ja pääsemme viimeinkin testaamaan
ja ottamaan käyttöön sitä meidän omaa EXAM-asennusta, jota jatkossa käytetään.
No mitä sitten ennen joulua vielä EXAMin
kanssa tapahtuu? Keskitymme testaamaan omaa EXAMiamme ja valmistelemaan
pilottiprojektia, joka toivottavasti pääsee alkuun heti vuoden 2016 alusta
Raumalla. Teemme viilauksia, sovimme alustavasti toimintatavoista ja
menettelyistä sekä laadimme ohjeita yhdessä konsortion kanssa. Pilottiprojektin
aikana asiat ja käytännöt vielä muotoutuvat
vähitellen SAMKin toimintaan ja sääntöihin sopiviksi. Siksi pilotointi on
todella tärkeä vaihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti