torstai 19. kesäkuuta 2014

HILL-kevät

Kevät on mennyt nopeasti ja nyt on jo kesä. Eipä montakaan blogikirjoitusta syntynyt kevään aikana. Asiaa kyllä olisi ollut, mutta jotenkin kirjoittamiseen varaamani aika vain meni muiden, kiireisempien asioiden hoitoon. Ensi syksylle täytyy kalenteriin merkitä blogikirjoitusaika, muuten ei tämäkään asia tule hoidettua. Blogi on hyvä foorumi tiedottaa asioita suhteellisen pysyvästi, joten siihen pitää satsata ainakin aikaa.

Kevään suurin työllistäjä ovat olleet HILL-koulutukset. Niitä on järjestetty kolmella kampuksella yhteensä viisi kertaa tänä keväänä. Kaksi jatkuu vielä syksyllä ja syksylle on jo buukattu kolme koulutusryhmää. Ryhmiin ilmoittautuminen tapahtuu e-lomakkeella, jonka linkin löydät Viikko-Intosta 18/2014 . Samaisessa Intossa on myös muita verkko-opetuksen koulutuksia syksylle. Niihinkin kannattaa ilmoittautua ajoissa.

Tämän viikon Viikko-intossa puolestaan on tietoa uudistuneen Moodlemme (2.7) käyttöinfoista syksyllä. Niihinkin kannattaa tulla kuuntelemaan, uusia kivoja juttuja, jotka helpottavat opettajan työtä, on tulossa Moodleen. Tervetuloa paikalle!

HILL:stä vielä sen verran, että koulutuksissa on ollut aistittavissa pientä innostusta HILL:n ja sen tuomien uusien mahdollisuuksien käyttöön. Erityisesti kosketustaulun ja dokumenttikameran käyttö luokassa on ollut monista hieno mahdollisuus. Esimerkiksi Tiilimäellä terveysalan opettaja demonstroi dokumenttikameran avulla verkkoon käsien pesemistä. Mitenkäs se ennen näytettiinkään luokassa ja nyt kaikki näkevät sen verkkoon ja luokkaan ja vielä suurennettuna. Kukaan ei ole toisen edessä ja nauhoitteen voi vielä katsoa haluamansa määrän, että asian oppii. Nekin, jotka haluavat kerrata tai olivat vaikkapa sairaana eivät putoa asiasta, kun nauhoite on olemassa.

Olen itsekin hurahtanut HILL:in käyttöön ja sen kyllä huomaa ;-). Minusta tätä tekniikkaa, tai konseptia, kuten pitäisi oikeasti sanoa, voisi käyttää moneen ihan perusopetuksen juttuunkin. Toivottavasti keksitään yhdessä vielä vaikka kuinka monta uutta käyttötarkoitusta ja mahdollisuutta.

Toivottelen kaikille lomailijoille rentouttavaa kesää, vaikka lämmintä ei täksi juhannukseksi luvatakaan. Ehkä se korvautuu sitten heinäkuun helteinä.

Ps tänään sain pinon allekirjoitettavia HILL-koulutuksen todistuksia. Ne lähtevät osallistujille ensi viikolla.



Tällaisen rauhallisen ja suojaisen rannan haluaisin löytää täksikin juhannukseksi. Katsotaan miten käy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti